Ottelut 2016

Naisille niukka tappio kauden viimeisessä pelissä…

FC-Hertta – Virkiä 1-0

Virkiän naiset matkasivat niin sanotulle susirajalle, Joensuun kupeeseen pelaamaan kauden viimeistä 2-divarin ottelua FC-Herttaa vastaan.

Voimasuhteet olivat jo jaettu ennen tätä koitosta, eikä ottelun lopputuloksella ollut niin suurta merkitystä.

Tasavahvat joukkueet kohtasivat toistamiseen tällä kaudella ja voitot jaettiin tasan. Lapualla pelatussa ottelussa Virkiä otti tärkeän voiton lukemin 4-3 ja nyt kärsi niukan tappion lukemin 1-0.

Virkiä lähti matkaan vain kahden vaihtomiehen turvin, joka valmentaja Seppo Saranpään mielestä oli aivan liian vähän. Flunssa ja opiskelukiireet näytti verottavan pelaajamäärää, mutta onneksi kaikkein motivoituneimmat lähtivät mukaan.

Ottelu pääsi käyntiin ja tasapäiset joukkueet ottivat mittaa toisistaan pääasiassa keskikentän syöttöpelillä. Virkiän hieman hitaat hyökkäykseen lähdöt eivät tuoneet tulosta, kun joensuulais-akat kerkesivät järjestämään puolustusrivinsä kuntoon.

Ainoa maali….

Ensi jakson 36 minuutilla Virkiän puolustus oli myöhässä ja kuin varkain Hertan Kiia Laine pääsi tulittamaan pallon Virkiän verkkoon, tilanteeksi 1-0. Tämän jälkeen Virkiä aloitti melkoisen takaa-ajon ja sai luotua tilanteita vähän väliä, mutta Hertan puolustus piti eikä se päästänyt Virkiää tasoitusmaalintekoon.

Toinen jakso jatkui yhtä tasavahvana esityksenä, eikä kummallakaan joukkueella ollut oikein paikkoja jotka olisi riittänyt maalintekoon asti.

Päävalmentaja Seppo Saranpää oli kuitenkin tyytyväinen joukkueensa esitykseen vaikka niukka tappio tulikin. Saranpää kertoi myös nauttineensa pelin ohessa myös todella hienosta tuomarityöskentelystä, jota miehen mukaan näkee enää harvoin.

Virkiän parhaana pelaajana palkittiin, joukkueen työmyyrä Oona Jaatinen. Nainen pelasi ottelun alussa puolustajana ja loppujaksolla hyökkääjänä.

Tämä oli aivan upea kausi, meillä on paljon pelaajia jotka haluavat kehittyä. B-tytöt olivat oikeasti joukkueen suola, kun jaksoivat omien pelien lisäksi lähteä monille pitkillekin pelimatkoille. Nyt pidetään joukkueen kanssa kunnon saunailta ja sitten pieni ns. ”kesäloma” ennen kuin alamme valmistautumaan ensi kauteen kehuskeli Saranpää.

 

 

Vaasan akat riisti pisteen...

Virkiä - FC-Sport  2-2 (1-1)

Naisten huikeat esitykset eivät saaneet jatkoa, ”voiton” myötä, vaan pistepotti jouduttiin jakamaan Vaasan Sportin kanssa Lapuan keskuskentällä.

Kakkosdivariin noussut FC-Sport koituikin Virkiälle pahaksi vastustajaksi. Kevätkierroksella Virkiä otti takkiin Vaasassa pelatussa ottelussa lukemin 5-1 ja nyt kotikentällään peli päättyi tasalukemiin2-2.

Virkiän peli lähti käyntiin melko mukavasti ja maalintekopaikoille päästiin vaivoitta. Noin kuudentoista pelatun minuutin jälkeen Veera Posti vei joukkueensa 1-0 johtoasemaan nopealla pystyhyökkäyksellä.

Maali-iloa ei kauaa kestänyt kun Sport pääsi tasoittamaan, virkiä puolustuksen uinahtaessa pahemman kerran.

Virkiän peliä vaivasi heikko syöttöpeli ja vieraat pääsivätkin hallitsemaan pallollista peliä. Virkiä pääsi kuitenkin paremmille maalintekopaikoille, mutta viimeistely ontui pahasti. Puolentunnin pelin jälkeen kotijoukkueelle avautui paikka rangaistuspotkun merkeissä, mutta sekin hukattiin heikon potkun myötä.

Vaasalaiset hallitsivat palloa ja pääsivät hiljakseen vyöryttämään tilanteita Virkiän maalinedustalle jossa viimeisenä lukkona oli Sini Oja Kaukola, jonka upeat torjunnat pitivät joukkuetta pystyssä.

Toisen jakson alussa (48min) Veera Posti iski toistamiseen, nyt hienon yksilösuorituksen jälkeen nainen tykitti lukemiksi 2-1. Virkiällä alkoi olla maalintekopaikkoja, mutta heikko viimeistely koitui sen kohtaloksi.

Ottelukellon näyttäessä 62min, Vaasalaisten kulmapotkun jälkeisestä maalinedusruuhkasta Sportin Tuuli Saikko sai tyrkättyä pelivälineen Virkiän maaliin, tilanteeksi 2-2.

Aika alkoi käydä loppuun, kumpikaan joukkue ei saanut enää lisäosumia, vaan peli päättyi siis lukemiin 2-2.

Päävalmentaja Seppo Saranpää oli silti tyytyväinen lopputulokseen, vaikka voitonavaimet olivat omissa käsissä. Me emme pystyneet vastaamaan Sportin syöttöpeliin keskikentällä ja maalin eduspaikoista hukkasimme liian monta tilannetta. Rangaistuspotkun epäonnistuminen kuuluu jalkapallon luonteeseen, eikä siinä sen kummempaa sanaili Saranpää. Paljon jäi mieleen positiivisia asioita, varsinkin maalivahti Sini Oja Kaukolan upeat torjunnat sekä Heidi Takalan hyvä peli jäi lämmittämään mieltä, kehuskeli Saranpää.

 

Naiset nousi upeaan voittoon….

Virkiä – JyPK/2 4-3  (0-1)

Virkiän naiset näyttivät miten ottelu voitetaan huonollakin pelillä, kun se kaatoi kotikentällään Jyväskylän Pallokerhon lukemin 4-3.

Naisten peli ei lähtenyt käyntiin, vaikka nyt oli mukana lähes kaikki ”ykkösnyrkinpelaajat”. Syöttöpeli takkusi, eikä pelivälinen löytänyt oikeaa osoitetta. Virkiällä oli jakson alussa paikka mennä johtoasemaan kun Veera Posti kaadettiin sääntöjen vastaisesti, valitettavasti ottelua tuominnut Markku Puolijoki ei tapahtumaan reagoinut tahi nähnyt.

Virkiän puolustus haahuili vähän missä sattui ja Jyväskylän akat pääsivät vyöryttämään hyökkäyksiään. Joka sitten kostautuikin ottelunkellon näyttäessä 38 min, kun JyPin Karoliina Koitela sai tehtyä semmoisen Hannu Hanhi maalin. Virkiä-vahti Sini Oja Kaukola sai jo pallon torjuntaan josta se kiposi takaisin kentälle, josta Koitela sai tyrkätä pallon maaliin. Jakson lopulla virkiä pääsi muutamia kertoja lähelle maalintekoa, mutta pelivälinettä ei saatu maalinperukoille ja jakso päättyikin 0-1 tilanteeseen.

Toisen jakson alussa virkiä iski tasoituksen 46min. Petra Pöntinen pelattiin vapaaksi laidasta ja naisen upea syöttö suoraan maalilla odottavalle Veera Postille, joka siirsi pallon tyhjään maaliin. Noin viisi minuuttia myöhemmin, aivan vastaava tilanne kun Veera Posti kaadettiin ensi jaksolla, tapahtui nyt virkiän puolustusalueella johon päätuomari Puolijoki reagoi ja siitä seuranneesta rangaistuspotkusta Jyväskylän akat menivät 1-2 johtoasemaan.

Virkiä alkoi saada maalintekopaikkoja, mutta täysosumaa ei saatu hyvästäkään paikasta. Pöntisen ja Postin yhteistyö oli vailla vertaa, mutta pallo ei osunut maalipuiden väliin.

Virkiän puolustuksen ollessa pahasti myöhässä Jyväskylän akat pääsi läpiajoon ja yllätti Sini Oja Kaukolan matalalla laukauksellaan, tilanne jo 1-3.(62min)

Valmentaja Saranpää aloitti vaihtorumban, uusia pelaajia kentälle ja uusille paikoille. Puolustaja Oona Jaatisen siirto hyökkäyspäähän toi sen kaivatun kavennus maalin. Nyt rysähti virkiän kone käyntiin ja joukkue aloitti melkoisen tulituksen JyPK:n maalille. Osa pommeista meni ohi ja osa räjähti tolppiin, mutta se ansaittu tasoitus tuli Sara Pöntisen kulmapotkusta, kun Veera Posti puski pelivälineen aivan etukulmasta sisään, tilanne tasan 3-3. (73min)

Aikaa oli vielä tarpeeksi, mutta kuten pelin kuvaan tänään kuului, ne epäonnistuneet maalintekoyritykset. Sara Pöntinen, Oona Jaatinen ja Veera Posti pääsivät maalintekopaikoille monta monituista kertaa…mutta, mutta, se peliväline ei suostunut menemään maalin sisään.

Jyväskylä sai kuin saikin vielä vaarallisen hyökkäyksen jakson loppuhetkillä (80min), jonka Virkiä-vahti Sini Oja Kaukola nappasi näppeihinsä näyttävällä torjunnalla.

Ottelukellon käydessä 90 minuuttia, virkiän taistelutahto palkittiin. Veera Posti siirsi terävällä laukauksellaan joukkueensa johtoasemaan 4-3. Voittomaaliin syötön antoi Sara Pöntinen.

Päävalmentaja Seppo Saranpää muhisi tyytyväisyyttä, olihan se kova taisto. Kyllä se Oonan kavennusmaali sytytti koko joukkueen, kehui Saranpää. Muutenkin, vaikke peliesitys tänään päätä huimannut, niin joukkue pääsi taas yllättämään minut hienolla taistelutahdollaan. On meillä hieno nais- joukkue, tunnusti Saranpää.

 

 

Pallokissat raateli varamiehisen Virkiän

Pallokissat/2 - Virkiä 7-2  (3-1)

Kuopiolaiset maksoivat potut pottuina ja ottivat voiton nyt vuorostaan vierailija Virkiästä, Rauhanlahden huonokuntoisella nurmikentällä lukemin 7-2.

Kevätkierroksella Virkiä sen sijaan katkoi Pallokissojen kynnet Lapualla pelatussa ottelussa, joka puolestaan päättyi Virkiän voittoon 4-3.

Nyt, hyvinkin varamiehisenä matkassa ollut Virkiä kärsi pahan tappion, kauden tärkeimmässä pelissä. Joukkueen aloituskokoonpanosta puuttui viisi nais-ikäistä pelaajaa, joita paikattiin B-junioreilla. Nuorten Virkiäläis - naisten kokemus ei aivan vielä riittänyt päihittämään Kuopiolais - akkoja.

Pallokissojen joukkueessa pelannut Sanni Ryhänen nousi joukkueensa maalintehtailijaksi, onhan naisen nimi esiintynyt myös Pallokissojen Liigajoukkueessa. Ryhäsen jalasta syntyi ensimmäinen täysosuma jo neljän pelatun minuutin jälkeen.

Virkiän taistelu tuotti tulosta 11 minuutilla kun Sara Pöntinen, Satu Perälän ja Veera Postin syötöistä sai pelattua pallon isäntien maaliin.

Reilun puolentunnin pelin jälkeen alkoi Sanni Ryhänen show, nainen latoi palloa Virkiän maaliin tasaiseen tahtiin 38 min 2-1, 40min 3-1.

Toisen jakson alussa (46min) Roosa Ärväs jatkoi Pallokissojen maali-ilottelua neljään yhteen. Ryhänen ja Ärväs jatkoivat maalintekoa vuorotahtiin lukemat 7-2.

Virkiän toisesta täysosumasta vastasi 83 minuutilla Maiju Kuivila.

 

Päävalmentaja Seppo Saranpää oli hieman pettynyt kun ei pystytty haastamaan vastustajaa oikein kunnolla. Vaikka B-tytöt ovat kehittyneet isoin askelin, niin silti heillä ei vielä ole tarvittavaa kokemusta kärkijoukkueita vastaan. Oli meilläkin neljä - viisi paikkaa maalintekoon, mutta tarvittava röyhkeys ja kokemus jäivät hieman vajaaksi, sanaili Saranpää.

 

 

 

Virkiän naiset voitti varmalla pelillä...

Virkiä - Kanu 2-0 (1-0)

Naisten 2-divarin Pohjanmaan derbystä ei muodostunut niin sanottua kiihkeää taistelua, kun Virkiän naiset ottivat varman voiton Kauhavan Kanuunoista.

Valtaisat tuuliolosuhteet saivat ottelun näyttämään enempi palloilulta kuin naisten kakkosen huippuottelulta. Virkiän ensimmäinen maalitilanne synty heti ottelun alkuminuuteilla, mutta hienosti läpi ottelun pelannut Kanun maalvahti Jutta Risikko piti joukkuettaan pystyssä upeilla torjunnoillaan.

Kauhavalaaset pelasi todella hienoa peliä ja piinasivatkin Virkiälääsiä aina jakson 25 minuutille saakka, jolloin Virkiän Petra Pöntinen vapautettiin laidasta läpiajoon, josta naisen upea syöttö tavoitti mukaan ehtineen Oona Jaatisen jalkapohjan, josta peliväline upposi vieraiden maalinperukoille.

Toden totta niin vierailija Kanu pelasi hyvää jalkapalloa ja saikin muutamia yllätyksellisiä hykkäuksiä isäntien maalinedustalle, mutta ei niin vaarallisia, ettei Virkiän puolustus tai maalia vartioinut Henna Tynjälä olisi siitä selvinnyt.

Toiselle jaksolle lähdettäessä vieraat saivat muutamia mukavan vaarallisia tilanteita aikaiseksi, joista Virkiän vastaiskut tuottivat viimeinkin tulosta kun Petra Pöntisen hieman onnekaskin syöttö tavoitti Sara Pöntisen josta nainen upotti pelivälineen Kauhavalaasten maaliin.

Virkiän Maiju Kuivilalla oli pariinkin otteeseen paikka lisätä joukkueen johtoasemaa, mutta tytön upea vasuri liiteli hieman ohi maalini. Myös Pöntisen sisarusten yhteispeli oli tuottaa tulosta, mutta pelivälineen parempaa talteen otti Kanun maalia vartioinut Jutta Risikko.

Päävalmentaja Seppo Saranpää oli erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Nämä paikallis kamppailut ovat aina yhtä vaarallisia, mutta onneksi nyt kävi näin. Joukkueemme esitti hyvän ja varman taistelun, vaikka maalit jäivätkin hieman vähiin. Eritoten mieltä jäi lämmittämään B-juniori Petra Långsjon esitys joten tyttö saikin pelata läpi koko ottelun, kehuskeli Saranpää.

 

 

Virkiän naiset ryösti pisteen sarjakakkoselta….

I-JBK – Virkiä 1-1 (1-0)

Virkiän naiset olivat huikeassa vedossa kun joukkue riisti pisteen, vielä eilen sarjakakkosen paikalla olleelta I-JBK:ta. Kevätkierroksella Lapualla pelatussa ottelussa I-JBK oli alussa vahvempi , mutta Virkiä syttyi taisteluun  ja ottelu päättyi tasalukemiin 3-3.

Isännät aloittivat vahvasti ja näyttikin siltä että nyt Virkiän käy hassusti.Isännät veivasivat pelivälinettä lähellä Virkiän maalinsuuta ja ensimmäinen täysosuma tulikin ottelukellon näyttäessä 16min. Virkiän puolustus pelattiin auki ja isäntien Jenni Blomberg sai tuikattua pelivälineen virkiän maalinperukoille.

Virkiän avauskokoonpanosta puuttui muutama tärkeä osaaja ja osa mukana olleista pelaajista oli vielä flunssatoipilaana, joten taaskaan ei päästy pelaamaan ns. ykkösnyrkillä, kertoi valmentaja Saranpää.

Vaikka Virkiä olikin altavastaajana ensimmäisen jakson, niin joukkue taisteli aivan uskomattomalla tahdonvoimalla, eivätkä isännät päässeet lisäämään johtoasemaansa.

Toiselle jaksolle lähdettäessä Virkiä joutui tekemään vaihdon ja flunssainen Petra Pöntinen joutui jättämään kentän. Isännät painoivat kovaa, mutta eivät pystyneet murtautumaan Virkiän puolustus alueelle.

Paine Virkiän puolustuspäässä oli jo niin kova että valmentaja Saranpää joutui turvautumaan lisä vaihtoihin.

Joukkueen kokeneimpiin pelaajiin kuuluva Satu Perälä laitettiin puolustuksen johtotähdeksi, jonka ansiosta pelivälinettä saatiin pikkuhiljaa nostettua isäntien puolustusalueelle. Oona Jaatisen nopeat hyökkäykset alkoivat tuottaa tulosta ja Maiju Kuivilalle siunaantuikin hyvä paikka, mutta peliväline karkasi ohi maalin.

Valmentaja Saranpää teki lisää taktisia muutoksia, lisää uutta verta puolustukseen ja hyökkäykseen, niin peli alkoi näyttää tasapäiseltä kamppailulta.

I-JBK:n puolustus joutui kaatamaan nopean Oona Jaatisen, josta sitten avautui paikka vapaapotkulle. Pallon taakse asettui joukkueen kapteeni Sara Pöntinen, joka luki tilanteen oikein ja noin 20 metristä nainen tykitti pallon muurin yli sellaisella voimalla että paikallinen huoltoyksikkö joutuu suoristelemaan maalipuita seuraavana päivänä. Tilanne 1-1 ja nyt oli Virkiän vuoro painaa pelivälinettä isäntien maalisuulle. Pelikello kuitenkin kävi niin nopsaan tahtiin, ettei Virkiä ehtinyt tekemään voittomaalia.

Päävalmentaja Seppo Saranpää kehui joukkuettaan rinta rottingilla. Tämä oli hieno taistelu ja upea nousu alavireisen alun jälkeen. On myös hienoa että B-tytöt pystyvät tekemään myös tärkeitä ratkaisuja kentällä.

 

Saranpää muistutti vielä, että olemme ensimmäinen joukkue joka riisti pisteen I-JBK:ta.

 

 

 

Sarjakärki FC-United maalin verran parempi....

Virkiä - FC-United 1-2 (0-0)

 

Virkiän jalkapallonaiset jatkoi hienoja esityksiä, vaikka niukka 1-2 tappio tulikin sarjajohtaja FC-Unitidille.

Virkiä hätyytteli jo ensiminuuttien aikana Unitedin maalinsuulla, mutta pelivälinen lipui ohi maalitolppien muutamia kertoja.

Ykkösnyrkillä ei vieläkään Virkiä päässyt matkaan, kun loppukesän flunssat ja viimeiset lomamatkat verotti naisikäisten osallistumisia otteluun. Silti Virkiä pystyi haastamaan sarjakärjen ja pääsi luomaan useita vaarallisia tilanteita. Myös Pietarsaarelais-naiset koputtelivat Virkiän maalinedustalla, mutta Virkiän puolustus oli ”RAUTAA” ja lopullisena lukkona maalivahti Kati Ruuskanen.

Tasapäinen ensi jakso päättyi maalittomana ja jännitys siirtyi siis toiselle jaksolle.

Toisen jakson alussa, Unitedin kulmapotkun jälkitilanteessa ”Hannu Hanhi” tulipeliin mukaan, kun melkoisen ruuhkan takaa lähtenyt laukaus muutti suuntaa pelaajien jaloista ja jo torjuntaan lähtenyt Kati Ruuskanen joutui pettymään kun pallo lipui selän taakse.

Vain muutamaa minuuttia myöhemmin United pääsi iskemään toisen maalinsa kun Virkiän puolustus seikkaili ties missä.

Näytti jo siltä että United ratkaisi pelin, mutta Virkiän nuorikot syttyivät uudelleen taisteluun ja 83 minuutilla Sara Pöntisen vapauttavasta syötöstä Petra Pöntinen täyteen vauhtiin laidalta, josta syöttö Veera Postille joka sai pistää pallon tyhjään pömpeliin.

Virkiän takaa-ajo ei aivan riittänyt kun joukkue joutui pelaamaan Unitedin lisäksi myös kelloa vastaan. Aika kului vallan nopeasti eikä tuomarin antama lisäaikakaan tuonut tulosta joten ottelu päättyi siis niukkaan tappioon 1-2.

Päävalmentaja Seppo Saranpää myhäili tyytyväisenä joukkueensa hyvästä esityksestä. Vain muutama lisä minuutti olisi tuonut tasapelin, joka olisi ollut oikeutetumpi tulos, sanaili Saranpää.

 

Naiset huikeassa voittoputkessa....

Virkiä - ToU 6-0 (3-0)

Virkiän naiset ovat huikeassa voittoputkessa, nyt kaatui Toivalan Urheilijat lukemin 6-0. Keväällä joukkueet kohtasivat ToU:n kotikentällä jossa Virkiä oli myös parempi, mutta vain niukasti 2-3.

Virkiällä on edelleen sairastuvalla hieman jonoa, eikä joukkue päässyt vieläkään pelaamaan niin sanotulla ykkösnyrkillä. Onneksi B-tytöt paikkasivat tilannetta todella kiitettävästi, kertoi joukkueen päävalmentaja Seppo Saranpää.

Ottelun alussa Virkiän peli oli hieman haparoivaa kun joukkue meni vastustajan pelityyliin mukaan, jolloin pallo pomppi vähän minne sattui.

Ottelukellon näyttäessä 17 minuuttia Neea Mäkelän upea syöttö vapautti Petra Pöntisen laukaisupaikalle, eikä nainen erehtynyt vaan viimeisteli joukkueensa johtoasemaan 1-0.

Kymmenen minuuttia myöhemmin Veera Posti antoi namusyötön, josta Pöntinen vei joukkueensa jo 2-0 johtoasemaan. Nyt Virkiän peli kulki vallan mainiosti ja 34minuutin kohdalla Neea Mäkelän syöttö Veera Postille toi jo kolmannen täysosuman Virkiälle.

Toisen jakson alku oli kertausta ensimmäisestä, vaikka peliä pelattiinkin pääasiassa vieraiden kenttäpuoliskolla. Muutamia pistohyökkäyksiä vastustaja sai aikaiseksi, jotka Virkiän puolustus sai purettua kunnialla.

Sankarin viitan hartioilleen sai pukea joukkueen eniten maaleja tehtaillut Veera Posti, kun nainen teki joukkueelleen vielä kolme täysosumaa (61min, 76min ja 80min). Samalla Veera nousi koko 2-divarin maalikuningattaren paikalle, 18 tehdyllä maalilla.

Päävalmentaja Seppo Saranpään oli mielissään siitä että mukana olleet B-tytöt onnistuivat jälleen kerran hienosti ja nosti pari nimeä esiin. Koko pelin pelannut Jenny Suokko ja vaihdosta tullut Petra Långsjö pelasivat kurinalaisesti ja auttoivat joukkueen hienoon voittoon. Nyt tämä peli saadaan unohtaa ja keskitytään ensi viikon harjoituksiin. Seuraavana vastustajana Lapualle saapuu sarjan kärkijoukkue FC United Pietarsaaresta. 

 

 

Naiset murskasi Esse IK:n 1-8....

Esse IK - Virkiä   1-8 (1-5)

Virkiän naiset ovat hyvässä voittoputkessa, nyt kaatui vuorostaan Esse IK selvin lukemin.

Veera Posti ja Petra Pöntinen hiljensi Pedersöreläis- yleisön latoessaan kahdeksan maalia Esse Ik:n verkkoon reilussa tunnissa.

Petra Pöntinen aloitti maalikarkelot jo kahden pelatunminuutin jälkeen ja Veera posti lisäsi johtoasemaa seitsemännellä minuutilla, kahteen nollaan. Tehokaksikko tehtaili täysosumia tasatahtiin läpi ottelun.

Vaikka Virkiältä puutui jopa viisi avauskokoonpanon pelaajaa, mutta B-tytöt paikkasi tilanteen todella hyvin, kehui päävalmentaja Saranpää nuorikoitaan.

Esse IK taisteli hyvin ja saikin kavennuksen aikaiseksi 20 pelatun minuutin jälkeen, Jennifer Kjellmanin jalasta.

Päävalmentaja Seppo Saranpää oli tyytyväinen tulokseen ja joukkueensa esitykseen. Nyt pelasimme läpi ottelun tasaisen varmaa peliä joka osa-alueella ja nimenomaan joukkueena. Sydäntä jäi lämmittämään varsinkin vaihdosta kentälle tulleen Kirsimaria Hirvelän esitys. Seuraavaksi Virkiä kohtaa kotikentällään 7.8 Toivakkalan tytöt jonka Virkiä voitti äitienpäivänä pelatussa ottelussa 2-3.

 

 

Naiset palasi voittokantaan....

Virkiä-FC-Hertta 4-3 (3-1)

Kahden tappiollisen pelin jälkeen Virkiä ryhdistäytyi ja otti komean voiton sarjan kolmannella sijalla olevasta Joensuulaisesta FC-Hertasta, lukemin 4-3.

Virkiän Sara Pöntinen aloitti Virkiän maalinteon jo ottelun neljännellä minuutilla ja Neea Mäkelä lisäsi joukkueensa johtoasemaa kymmenen minuuttia myöhemmin komealla kaukolaukauksella.

Virkiän aloitus oli siis vailla vertaa, kun joukkue piti pelivälinettä hallussaan ensimmäiset puolituntia ennen kuin tahti tasaantui ja vierailijatkin pääsivät pois omalta puolustusalueeltaan.

Ottelukellon näyttäessä 22 min, Salla Lumperoinen tykitti pelivälineen Hertan maalin ja tilanne olikin jo kolme – nolla. Virkiän puolustus peli onnistui torpedoimaan Hertan voimistuvat hyökkäykset, mutta joutuivat antamaan periksi puolentunnin pelin jälkeen. Hertan Henni Rinkinen pääsi laukomaan puolustajien välistä kavennusmaalin 3-1, jotka jäivät ensimmäisen puoliajan loppulukemiksi.

Toisen jakson alussa pelivälinen pysyi vielä Virkiän hallussa, mutta Hertan tekemät kolme vaihtoa toi joukkueelle uutta juoksuvoimaa. Ottelun 48 minuutilla Hertta pääsi iskemään toisen kerran, Tellu Korhosen jalasta pelivälinen Virkiän verkkoon.

Lähes hellelukemat veivät parhaan terän molemmilta joukkueilta ja virheitä alkoi tulla. Virkiä sinnitteli maalin johtoasemassa ja Joensuulais-naiset saivat paremman otteen pelistä.

 Virkiän suorittaessa myös vaihtoja, pelirytmistä saatiin uudelleen kiinni ja saatiin kytkettyä taistelumoodi päälle.

Virkiän Maiju Kuivila huudatti Lapualaisyleisöä upealla maalillaan, vaikka nuori nainen loukkaantuikin tapahtumassa sen verran että joutui jättämään kentän.

Loppuaika olikin henkien taistelua ja vierailijat pääsivät vielä kaventamaan tilanteeksi 4-3 ottelukellon näyttäessä 88 minuuttia.

Päävalmentaja Seppo Saranpää uhkui tyytyväisyyttään ja kehui suojattiaan vuolaasti. Kaksi edellistä peliä meni suoraan sanoen penkin alle, onneksi tytöt saivat kasattua itsensä ja onnistuivat tekemään nopeassa tahdissa tarvittavat maalit. Jos aiomme pysyä kolmen kärjessä, niin tappiopelejä ei saa kovin montaa tulla, kiteytti Saranpää.

 

 

Harmillinen tappio……

FC-Sport – Virkiä 5-1 (1-0)

Virkiän naiset kärsivät toisen perättäisen tappion, nyt vuorostaan Vaasan Sport yllätti Lapualaisneidot vahvalla pelillään. Virkiän naiset olivat selvästi lomatunnelmissa, eikä peli lähtenyt rullaamaan totutulla tavalla.

Sen sijaan Sport oli latautunut erinomaisesti peliin ja pääsikin tehtailemaan ensimmäisen täysosuman jo ottelun 15 minuutilla.

Vähiinsä Virkiättärien kone lähti käyntiin ja joukkue pääsikin maalintekopaikoille, mutta ei maalintekoon. Ensimmäisen jakson loppuaika taisteltiinkin tasavahvasti pelivälineestä, kun jakson päättyin isäntien hyväksi 1-0.

Toisen jakson alku oli Virkiän etsikkoaikaa ja joukkue näyttikin pääsevän pelirytmiin mukaan kun Petra Pöntisen keskitys tavoitti Veera Postin, joka viimeisteli Virkiän ainokaisen täysosuman.

Kun Virkiä ei enää maaleja päässyt tekemään, niin vastaavasti isännät latoivat tasaiseen tahtiin vielä neljä lisäosumaa ja pitivät kolme sarjapistettä omassa plakkarissaan

Vahvasta esityksestään huolimatta isäntäjoukkue Sport ei ole kerännyt vasta kuin 9 sarjapistettä ja keikkuu sarjataulukossa vasta seitsemäntenä.

 

Päävalmentaja Seppo Saranpää oli hieman pettynyt joukkueensa esitykseen. Taisi kuukauden tauko olla liian pitkä, ilman ainuttakaan peliä. Vaikka olemme harjoitelleet säännöllisesti, emme saaneet syöttöpeliä kulkemaan normaaliin tapaan. Seuraavaan peliin teemme puolustuspäässä muutoksia, sanaili Saranpää.

 

 

Naiset tappiolla tauolle....

JyPK/2 - Virkiä 3-1 (0-0)

Virkiän naisten tappioton putki katkesi Jyväskylässä harmilliseen tappioon, kun joukkue hävisi selvästi heikkotasoisemmalle joukkueelle.

Jo ennen peliä Jyväskyläläiset sekoittivat Virkiän keskittymistä tulevaan otteluun, kun hieman ennen paikalle pääsyä isännät ilmoittivat että peli pelataankin kuplahallissa. Virkiä ei ollut valmistunut siihen että keskellä kaunista kesää pelattaisiin sisätiloissa, eikä pelaajilla ollut kaikkia tarvittavia varusteitakaan mukana.

Virkiä aloitti pelin pirteästi vaikka aloituskokoonpanosta puuttui neljä tärkeää pelaajaa. Vaikka valmentaja Saranpään mukaan Virkiällä on tarpeeksi laadukkaita pelaajia, niin neljän pelaajan puuttuminen oli hieman liikaa.

Ensimmäisenä Jypin maalilla hyöri Maiju Kuivila jonka laukaus kilpistyi suoraan maalivahdille. Pian edellisestä Petra Pöntinen oli murtautua läpiajoon, mutta naiset viimeistely ontui. Seuraavana oli Veera Postin vuoro yrittää maalintekoa, mutta Jyppivahti veti jälleen pidemmän korren. Näin jatkettiin lähes koko ensimmäinen jakso joka päättyikin maalittomaan tasatilanteeseen.

Toisella jaksolla Virkiän vyörytys jatkui samaan tapaan kuin ensimmäiselläkin. Isännät saivat sen ensimmäisen koordinoidun hyökkäyksen aikaiseksi 58 minuutilla josta pääsivät iskuetäisyydelle ja ensimmäinen takaiskumaali oli totta.

Sama tahti jatkui ja Virkiän tehokaksikko hakkasi päätään maalivahtiin eikä palloa saatu maaliverkkoon. Vasta 74 minuutilla Petra Pöntiselle avautui paikka iskeä ja nainen tykittikin pelivälineen maaliin, tilanne 1-1.

Virkiä vahti Kati Ruuskasen navigointilaite reistaili ja nainen koki todella synkän hetken, vaatimaton laukaus joka näytti menevän ohi maalin kuten aikaisemmatkin, menikin yllättäen suoraan maaliin.

Virkiän peli meni hieman sekaisin, eikä tehokaksikko Posti/Pöntinen saanut onnistuneita laukauksia aikaiseksi. Jakson lopulla Jypin onnistumiset sen sijaan jatkuivat ja joukkue onnistuikin vielä kaunistelemaan ottelun loppulukemiksi 3-1.

Päävalmentaja Seppo Saranpää oli ihmeissään epäonnisesta pelistä. Meillä peli kulki aivan normaalisti ja maalipaikkoja saatiin luotua jopa enempi kuin yleensä. Viimeistely ontui tällä kertaa pahasti. Nyt tauko tuli hyvään paikkaan ja päästään harjoittelemaan hyvin ja koko joukkueen voimin, kertoi Saranpää.

Ottelun jälkeen Virkiä kyseli pesumahdollisuuksia mutta niitä ei ollut, eikä niitä edes pyritty järjestämään. Mikä on järjestäjän vastuu ottelu tapahtumissa, siitä Virkiä onkin raportoinut Palloliittoon.

 

Naiset katkoi kynnet Pallokissoilta...

Virkiä - Pallokissat/2 4-3 (3-0)

Virkiän naiset kohensivat asemiaan sarjataulukossa, nousten kolmen kärkeen. Tällä kertaa voitto otettiin huikaisevan pelin jälkeen Kuopion Pallokissoista lukemin 4-3.

Viimekaudella joukkueiden kohtaamiset päättyivät tasan, ensin Virkiä voitti Vöyrillä pelatussa ottelussa kissat lukemin 2-1 ja hävisivät Kuopiossa lukemin 0-4.

Virkiä iski heti kättelyn jälkeen, kun Sara Pöntisen syötöstä Veera Posti pisti pelivälineen pömpeliin ajassa 4min. Seuraavaa Virkiän iskua jouduttiin odottamaan viitisentoista minuuttia, kun sama teho kaksikko oli asialla, Saran syötöstä Veera kuittasi Virkiän 2-0 johtoasemaan.

Nyt oli jo kaksi kynttä katkaistu Pallokissojen käpälästä ja lisää oli luvassa. Virkiä esitti kauden parastaan vaikka ei sillä ykkösnyrkillä oltukaan matkassa, avauskokoonpanosta puuttui kaksi pelaajaa.

Jakson lopulla Sara Pöntinen pelattiin pienoiselle karkumatkalle ja nainen heitti vasurillaan pelivälineen Pallokissojen maalia vartioineen (edustusjoukkueen maalivahti) Marjukka Mikkosen selän taakse ja tauolle lähdettiin 3-0 lukemissa.

Toisen jakson alussa (49min.) Satu Perälän syöttö vapautti Sara Pöntisen maalintekoon, eikä nainen erehtynyt vaan pisti pelivälineen hallitusti verkon perukoille.

Noin viisi minuuttia myöhemmin tapahtui käänne kohta Virkiän pallollisessa pelissä. Virkiä toppari Lotta Porola loukkaantui ja joutui jättämään kentän. Tämän jälkeen Virkiän puolustus, suoraan sanoen ”JÄÄTYI” siihen paikkaan. Kuopiolaiset pääsivät iskuetäisyydelle ja kuittasivatkin ensi osumansa, ajassa 56min ja toisen täysosuman vain kaksi minuuttia myöhemmin.

Virkiä olikin yhtäkkiä altavastaajan asemassa ja joutui taistelemaan henkiinjäämisestä, kun Pallokissat pääsivät pelinjuonesta kiinni ja painoivat päälle. Melkoisen pommituksen vierailijat saivat aikaiseksi, tuli tolppalaukauksia ja kolahduksia ylärimaan. Sonja Ojalan pelasti selvän tuntuisen maalin, aivan viivalta, se antoi uutta uskoa Virkiättärille. Ottelukellon näyttäessä 68min vierailijat pääsivät vielä yllättämään ja kavensivat tilanteeksi 4-3.

Virkiä otti muutaman nopean vaihdon, että saataisiin tuoreita jalkoja kentälle ja se olikin käänteen tekevä toimenpide. Nyt saatiin peliä hieman enempi kurinalaiseksi ja pelivälinettä pois omalta alueelta.

Päävalmentaja Seppo saranpää oli rintarottingilla ja kehui suojattiensa ensimmäistä jaksoa. Kauden parasta esitettiin ensijaksolla, mutta toinen jakso meni täysin penkin alle. Meillä on tarpeeksi laadukkaita pelaajia jotka pystyy paikkaamaan kenet tahansa loukkaantuneen pelaajan, eikä silloin joukkue voi noin totaalisesti jäätyä. Nyt jouduin ensimmäistä kertaa puuttua joukkueen peliin ottelun tuoksinassa, kehui Saranpää.

 

 

 

Naiset ratkaisi toisella jaksolla...

Kanu - Virkiä  1-5  (1-1)

Naisten 2-divarin paikallispelien derbystä mittelivät Kauhavan Kanuunat sekä Lapuan Virkiä Kauhavan keskuskentällä loistavissa olosuhteissa.

Viimekaudella kohtaamiset voitti Virkiä selvästi, Lapualla ottelu päättyi Virkiän hyväksi 2-0 ja Kauhavalla Virkiä murjoi Kanun lukemin 1-6. Voimasuhteet näyttävät jatkuvan samanlaisena tälläkin kaudella kun Virkiä otti selvän voiton, lukemin 1-5.

Jo ensimmäisellä minuutilla Veera Posti hätyytteli Kauhavalaisten maalin suuta , mutta Kanu- vahti veti pidemmän korren, pitäen joukkuettaan pytyssä upeilla torjunnoillaan. Virkiän ensimmäinen täysosuma syntyi jakson kolmannella minuutilla, kun Sara Pöntisen syötöstä Veera Posti naputti pelivälineen pömpeliin, 0-1.

Virkiän peli kulki kuin ruusuilla tanssien, vaan ei kauan. Jakson 24 minuutilla pallonmenetyksen kautta Kanun Helena Takala sai pelivälineen haltuunsa ja laukoi tasoituksen (1-1). Tasoitus maalin jälkeen Virkiän pakka meni totaalisesti sekaisin. Palloa pidettiin taivaalla enempi kuin kentällä, eikä syöttöpeli enää kulkenutkaan mukavasti.  Näin Isännät pääsivät pyörittämään peliä hyvällä sykkeellä ja Virkiä joutuikin yllättäen altavastaajan asemaan. Virkiä pääsi iskemään nopeilla vastahyökkäyksillä mutta Kanu-vahti pelasi loistavaa peliä ja napsi pallot helpon näköisesti kiinni.

Ensi jakson lopun isännät piti vieraita pihdeissään, eikä kumpainenkaan joukkue päässyt tehtailemaan lisää maaleja.

Toisella jaksolla Virkiä otti sitten pelin haltuunsa, ottelukellon näyttäessä 55min Veera Posti iski toistamiseen. Petra Pöntisen oivallisesta syötöstä Veera sai pussittaa pallon lähes tyhjään maaliin tilanne 1-2.

Tämän jälkeen Virkiän peli vapautui ja tilanteita alkoi tulla solkenaan. Illan komeimmasta maalista vastasi Sanna Salo (59min) kun nainen sai ladata vitosen viivalta sellaisen pommin että verkot oli revetä tolpista, syötön maaliin antoi Petra Pöntinen.

Virkiän neljäs maali sinetöi Veera Postin hattutempun ajassa 65min, kun nainen kirjaimellisesti kirmasi Kanu puolustuksen läpi ja pisti pelivälineen muuten upean pelin pelanneen Jutta Risikon selän taakse, 1-4. Kymmenen minuuttia ennen loppuvihellystä Petra Pöntisen syöttö joka oli tarkoitettu Veera Postille, pääsi väliin väsynyt Kanu puolustaja Petra Valkama jonka jalasta pelivälinen meni suoraan omaan maaliin.

Päävalmentaja Seppo Saranpää oli helpottunut ja tyytyväinen kolmesta pisteestä. Hienosti joukkue ryhdistäytyi toisella jaksolla ja nousi selvään voittoon.  Jos Kanu olisi saanut toisen maalin eka jaksolla, meidän olisi voinut käydä kalpaten, tuumi Saranpää.

 

Naisilla uskomaton taistelu...

Virkiä - I-JBK 3-3 (2-3)

Virkiän naiset kohtasivat kotiluolassaan rantaruotsalaisen, Jung-Sundissa päämajaansa pitävän I-JBK:n. Joukkueiden kohtaamiset viimekaudella päättyivät Lapualla 1-1 ja Jung-Sundissa pelattu ottelu päättyi 2-0 tulokseen.

Sama tahti näyttää jatkuvan tänäkin kautena, huikean jännitysnäytelmän jälkeen joukkueet tasasivat pisteet ja ottelun lopputulos sinetöitiin lukemiin 3-3.

Vierailijat eivät kunnioittaneet isäntiä vaan ampaisivat 0-1 johtoasemaan jo seitsemän pelatun minuutin jälkeen, kun I-JBK:n Tanja Ali-Marttila pääsi maalinedustilanteesta tuikkaamaan pelivälineen Virkiän verkkoon. Vain kolme minuuttia edellisestä Milja Ala-Talkkari huudatti runsaslukuista Lapualaisyleisöä illan komeimmalla pusku maalilla (1-1). Vierailijat pääsivät heti aloituksesta kostoretkelle ja Jenni Blombergin jalasta peliväline olikin, kaikkien pettymykseksi jälleen Virkiän maalissa. Sama nainen pääsi heiluttamaan Virkiän maaliverkkoja uudelleen pelikellon käydessä 30minuuttia (1-3). Virkiä vahti Kati Ruuskanen loukkaantui torjuntatehtävissä sen verran, että nainen joutui jättämään kentän.

I-JBK painoi päälle ja Virkiä joutui ryhmittämään puolustuksensa äärimmilleen. Vaihdosta Virkiän maalille tullut Sini Kauko-Ojala napisi palloja kiinni varmalla kädellä.

Vierailijoiden painaessa päälle, Virkiä iski kuin salama. Veera Postin oivasta syötöstä Petra Pöntinen murtautui puolittaiseen läpiajoon ja pisti varmasti verkot tötteröele ajassa 37min.

Toisella jaksolla molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa. Virkiän maukkaimpia paikkoja pääsi yrittämään Oona Jaatinen ja Sara Pöntinen. Ottelusta alkoi muodostua melkoinen trilleri kun Virkiä aloitti todellisen takaa-ajon ja vierailija joutui nyt puolestaan laittamaan puolustus rivinsä kuntoon. Muutamia kertoja lyötiin niin sanotusti päätä seinään, kunnes 82 min. Maiju Kuivilan hyvä pelinluku ja loisto syöttö Veera Postille joka pääsi tykittämään pelivälineen vierasmaaliin. Tilanne 3-3 kun viimeinen kymmenminuuttinen oli vauhdissa. I-JBK pääsi vielä kertaalleen kokeilemaan maalintekotaitojaan, mutta eivät päässeet ylärimaa lähemmäksi. Virkiä Oona Jaatinen kaadettiin kahden pelaajan toimesta kuudentoista sisällä, mutta päätuomari Jalo Oja ei nähnyt tilanteessa virhettä, vaikka tyttöä pidettiin kaksin käin kiinni.

Päävalmentaja Seppo Saranpää kehui joukkueensa taistelutahtoa, vaikka peli ei kulkenutkaan ennalta suunnitellusti, niin tahtoa joukkueella riitti. Jopa miehetkin voisi ottaa mallia, miten peliin heittäydytään 110 prosenttisesti.

 

Naisille kauden toinen voitto

Virkiä - Esse IK 3-0 (1-0)

Virkiä otti komean, kauden toisen voittonsa naisten kakkosessa. Vierailija Esse-IK sai tyytyä katselemaan vierestä, kun jopa vajaamiehisenä Virkiä juhli kotikentällään. Virkiältä oli molemmat ns. maalintekijät sivussa jalkavaivojensa vuoksi joten ottelussa oli haastetta, varsinkin päävalmentaja Seppo Saranpäälle.

Ottelun alku oli varsin nihkeä eikä isännät päässeet niskanpäälle, kun kokoonpanoon oli tehty sen verran muutoksia. Vierailija Esse ik sai kuin varkain muutaman maalintekotilanteen, mutta Virkiä-vahti Kati Ruuskasen oikea aikaiset vastaantulot tukahdutti vastustajan aikeet.

Kesti aikansa ennen kuin Virkiän peli lähti rullaamaan. Jakson 27 minuutilla Virkiän tuulen nopea Oona Jaatinen pelattiin puolittaiseen läpiajoon, josta nainen sai taisteltua ”makuultakin” pelivälineen Essen maaliin.

Johtomaalin jälkeen Virkiä sai muutamia vaaralliseksi luokiteltuja tilanteita aikaiseksi, mutta sen täysosuman tekeminen tuotti vaikeuksia.

Toisella jaksolla kentällä nähtiin vain yksi joukkue, nimittäin Virkiä. Pelin tempoa nostettiin selvästi eikä vierailija tahtonut pysyä vauhdissa mukana. Sara Pöntinen vei joukkueensa jo kaksi nolla johtoasemaan heti jakson alussa (46min).

Vierailija Esse ik pääsi pienen painostuksen aikana yrittää kavennusmaalintekoa, mutta Virkiän puolustus sai torjuttua muutamat tilanteet.

Virkiä sai useita erikoistilanteita, mutta jälleen sen pelivälineen saaminen maalipuiden väliin oli työn ja tuskan takana. Virkiän Maiju Kuivilalla oli muutamia tilanteita josta yrittää kutia verkon perille, mutta nuoren naisen sihti ei ollut vielä kohdallaan. Vasta viimeisellä minuutilla Maiju pääsi irti ja naulasi viimeisen naulan Essen arkkuun. Ottelu päättyi 3-0 lukemiin ja Virkiä nousi sarjataulukossa kolmannelle sijalle.

Päävalmentaja Seppo Saranpää kehui vuolaasti suojattejaan. Vaikka meiltä oli poissa muutamia tärkeitä pelaajia, niin homma hoitui hienosti. Uskon ja luotan tähän joukkueeseen, hyvänä päivänä pystymme haastamaan sarjan kärkikastiin kuuluvat joukkueet ja ottamaan heiltä voiton.

 

 

Naisille tappio Pietarsaaressa

FC-United – Virkiä 4-2 (2-1)

Naisten hyvin alkanut kausi koki kolauksen Pietarsaaressa kun FC-United takoi taululle voitokkaat lukemat 4-2. Virkiä oli matkassa hieman puolittaisella joukkueella, kun muutama avainpelaaja oli joutunut sairastuvalle. Silti Virkiä pystyi haastamaan Pietarsaarelais- akat hyvällä pelillään. Ensimmäisestä täysosumasta (29min.)vastasi Virkiän Petra Pöntinen, vaikka nainen pelasikin nilkka vahvasti teipattuna.

Tasoituksen United teki muutamia minuutteja myöhemmin, kun joukkueen ”huippupelaaja” Wilma Sjöholm iski pallon Virkiän verkkoon ja naisen kokonaissaldoksi tuli kolme täysosumaa, ensin 37min, 45+1 min (rp) ja 60 minuutilla.  

Virkiä joutui vaihtoruljanssiin kun Petra Pöntisen nilkka ei kestänyt moista menoa ja Satu Perälä joutui jättämään kentän myös alaraaja vamman vuoksi.

Virkiän toppari Lotta Porola sai maalihanansa auki, kun nainen pääsi iskemään maalin ajassa 55min.

Päävalmentaja Seppo Saranpää oli tappiosta huolimatta tyytyväinen suojattiensa esitykseen. Pietarsaaresta on aina ollut vaikea hakea voittoa. Tuomaripelikään ei tänään ollut sitä parasta AA-laatua, mutta taistelimme hyvin ja uskon että Virkiä pystyy kotona kaatamaan Unitedin.

 

 

Naisille kauden avauspelistä voitto.....

ToU - Virkiä 2-3 (1-1)

Virkiän naiset otti hienon voiton kauden avauspelissä Toivalan urheilijoista. Äitienpäivänä pelatussa ottelussa Virkiällä oli mukana kaikki kolme äitiä, Kati Ruuskanen, Sanna Salo ja Satu Perälä. Äitienpäiviä tulee joka vuosi, mutta näitä pelejä emme saa pelata kuin hetken, tuumi Satu, tuorein äideistä.

Virkiä aloitus oli vahvaa esitystä eikä isäntäjoukkue päässyt montaakaan kertaa lähentelemään vieraiden maalia. Virkiän Sara Pöntinen, Veera Posti ja Petra Pöntinen sai niin sanotusti harjoitella maalintekoa useita kertoja, kun peliväline ei vain suostunut uppoamaan maalipuiden väliin.

Virkiän pommittaessa maalipuita ilman täysosumaa, pääsi isännät siihen ainokaiseen hyökkäykseen jonka käyttivät hyväkseen suurella prosentilla. Yllättäen takaa-ajoasemaan joutunut Virkiä kokosi rivinsä ja tekivät tasoituksen Veera Postin upealla kaukolaukauksella, tilanteeksi 1-1 joka jäi puoliaikatulokseksi.

Toisella jaksolla myös isännät saivat peliään paremmin kulkemaan ja Virkiä vahti Kati Ruuskanen pääsi torjuntarytmiin mukaan. Pelikellon näyttäessä 64 minuuttia Sara Pöntisen oivallinen syöttö tavoitti Veera Postin jolla oli helppo työ kopata pelivälinen verkkoon, tilanne 1-2.

Noin kymmenen minuuttia myöhemmin oli sama kaksikko asialla, nyt vain Veera Postin syötöstä Sara Pöntinen viimeisteli tilanteeksi 1-3.

Toivalan naiset saivat pelinsä kulkemaan ja pääsivätkin pyörittämään pelivälinettä Virkiän maalinedustalla ja jakson loppuhetkillä (87min.) saivat kuin varkain iskettyä kavennusmaalin 2-3, joka jäikin ottelun loppulukemiksi.

Päävalmentaja Seppo Saranpää oli tyytyväinen lopputulokseen ja kolmeen pisteeseen. Oli aivan upeeta aloittaa kausi vierasvoitolla, vaikka jouduimmekin alussa takaa-ajoasemaan.

 

 

Harjoitusottelu Virkiä – FC-Sport 1-1    8.4.2016

 

Naisten harjoitus ottelut saivat jatkoa kun Virkiä kohtasi sarjanousun tehneen Vaasalaisen FC-Sportin Patruuna areenassa. Joukkueet pelaavat tällä kaudella samassa sarjassa ja kohtaaminen oli ensimmäinen laatuaan monen vuoden jälkeen. Kamppailu pelivälineestä eteni tasaiseen tahtiin ja molemmilla joukkueilla oli muutamia superpaikkoja joista maalihanat olisi voinut avautua. Ensimmäisellä jaksolla ei kuitenkaan täysosumia nähty vaan jännitystä riitti aivan toisen jakson loppupuoliskolle. Ensimmäiseksi FC- Sport onnistui maalinteossa kulmapotkun jälkitilanteessa. Pari minuuttia myöhemmin Virkiän Petra Pöntinen pelattiin läpiajoon josta nainen kuittasi myös tasoitusmaalin. Hyvä ottelu harjoituspeliksi kehui valmentaja Seppo Saranpää. Useiden vaihtojen myötä meillä ei peli päässyt oikein uomiinsa erilaisten kokeilujen myötä, mutta muuten lähes kaikki meni suunnitelmien mukaan, kertasi Saranpää. 

 

 

Naiset aloittivat harjoitusottelut

Virkiän naiset aloittivat harjoitusottelut kovia vastustajia vastaan. Lapualle Virkiän vieraaksi saapui ex-liigajoukkue Vaasan IFK, joka oli selvästi parempi taidoiltaan ja otti selvän voiton Patruuna areenassa pelatussa ottelussa. Päävalmentaja Seppo Saranpää näki tappiosta huolimatta paljon positiivisia asioita. Meillä on nyt useita uusia tyttöjä mukana, joten pelipaikkojakin täytyi hieman hakea. Vaikka loppu lukemat olivatkin suurilukuiset, niin toinen puoliaika pelattiin 2-2, summasi Saranpää.

Toisessa harjoitusottelussa Virkiä vieraili Kokkolassa GBK:n vieraana, joka pelasi viimekaudella samassa sarjassa Lapualaisten kanssa.  GBK sijoittui sarjassa ensimmäiseksi ja nousi sarjaporrasta ylemmäksi. Valmentaja Saranpään mukaan nyt käyty harjoitusottelu oli helkutin hyvä, vaikka hienoinen tappio tulikin (2-1). Kaikki maalit syntyivät ensimmäisellä puoliajalla. Pysyimme hienosti vaudissa mukana, vaikka meiltä puuttui muutama kokeneempi pelaaja, kertoi Saranpää.