Uutisia


Valmentajat

Virkiän futismiehet treenaavat Ville- kaksikon komennossa



Virkiän 3- divisioonan edustusmiehistö on saanut peräsimeensä kaksikon, joka tuo joukkueeseen kokeneiden kenttäpelaajien tietämystä ja osaamista. Treenareina ovat entinen kärkimies, maalitykki 31- vuotias Ville Talvitie ja keskikentän sekä puolustuksen työmyyrä 35- vuotias Ville Luomala.

Kaksikko toteaa heti kättelyssä, että nyt ollaan Virkiästä perityssä palloiluhengessä luomassa uutta joukkuetta.

-Palaamme vanhaan sini-valkoiseen Jussipaita- tyyliin ja muotiin. Ringissä on ilahduttavasti yli 20 aikuista pelaajaa ja B- junnuista yli-ikäisiksi tulleita reilusti puolen kymmentä. Muutama ”vanha partakin” innostui, kun kuulivat ketä tulee valmentajiksi. Nyt ei hommata ulkolaisia pelaajia, vaan lähdetään taistelemaan lapualais- ja virkiäläisvoimin. On ilo todeta, että Laapion Jussi, Korpelan Miika ja Känsäkosken Kimmokin kirmaavat treeneissä kuin nuoret varsat laitumella, hymyilevät Villet.

-Kolme kertaa viikossa treenataan Patruuna Areenassa. Pääsimme aloittamaan tammikuun alussa, kun harjoitusvuorot selvisivät. Jokainen pelaaja hoitaa omaa fysiikkaansa punttisaleilla ja hikilenkeillä. Areenalla ollaan pallojen kanssa tekemisissä. On hienoa todeta, että pelaajia löytyy omasta takaa jokaiselle paikalle riittävästi. Voi todeta, että Lapuan parhaat pelimiehet tulevat olemaan Virkiän joukkueessa ja se jo pelkästään on meidän vahvuus.

Tekniikka ja itseluottamus



Tekniikan pitää olla lyönnissä jokaisella pelaajalla. Patruuna Areenassa pallottelivat vasemmalla olevan valmentaja Ville Talvitien johdolla pelaajat Kimmo Känsäkoski ja Saku Jääskeläinen sekä valmentaja Ville Luomala ja pelaaja Jere Myllykangas.

Villet painottavat, että jokaisella pelaajalla on hyvä tekniikka ja henkilökohtaista itseluottamusta lisätään jokaisessa treenissä.

-Itseluottamus on jalkapallossa merkittävä osa. Sen on oltava hyvä ja se nousee nimen omaan onnistumisten myötä. Meidän valmentajien on osattava kannustaa ja kehua pelaajia, eikä morkata pienistä möhläyksistä. Peli- ja harjoitusilo ovat myös tärkeitä. Iloisuuden ja innostuksen pitää näkyä jokaisen pelaajan kasvoilta myös harjoituksissa. Jos se näkyy myös yleisöön saakka, niin katsojienkin ilmeet kirkastuvat ja kannustus lisääntyy. Me tarvitsemme kotiyleisön tuen mukaan heti alusta saakka, tunnustaa kaksikko.

Talvitie ja Luomala toteavat, että jokaiseen tulevaan otteluun sarjan alkaessa lähdetään voittamaan.

-Tasapelit ja häviöt ovat meille ja koko joukkueelle tuntematon käsite. Alussa suurin tavoite oli saada tämä hieno joukkue kasaan ja kun se nyt on onnistunut, niin voitot ovat myös harjoituksissa tavoitteina. Toisaalta tällä hetkellä tarkennetaan harjoituotteluissa vielä jonkun verran pelipaikkoja, mutta nekin ovat jo pikkuhiljaa muodostuneet, kun olemme päässeet pelaajien kanssa yhteisymmärrykseen.

Sarja alkaa huhtikuun lopulla

Virkiän ensimmäinen sarjaottelu on huhtikuun lopulla vieraissa ja vastaan asettuu Pietarsaaren lähistön Esse IK. Kotiottelut alkavat toukokuun ensimmäisellä viikolla, jolloin vastaan juoksee KPS ja viikon päästä seinäjokinen Sisu-Pallo

Otteluita sarjassa on kaikkiaan 22. Syyskuun viimeisellä viikolla päättyy kausi Vaasassa, siellä ottelua isännöi FC Kiisto.


Teksti ja kuvat: Masa Kojola