Grassroots-tiedote 12/2013

 


 

GRASSROOTS -TIEDOTE

JOULUKUUSSA 2013

Helsingin Sanomien ja Palloliiton vihreän kortin palkitut 
Kuukauden vihreän kortin pelaaja on FC Futura 07-poikien Pentti Kalliokoski. Pentti saa palkinnoksi Suomen maajoukkueen pelipaidan ja Fair Play -kaulaliinan. Kuukauden vihreän kortin pelaaja arvotaan joka kuukausi Leikkimaailmaikäisten peleissä vihreän kortin saaneiden pelaajien kesken.

Kuukauden vihreän kortin toimijana palkitaan Kotkan Nappuloiden juniorivalmennuspäällikkö Jani Lähde. Seuran pelaajakehitys on kehittynyt hienosti. Yhtenä esimerkkinä tästä voidaan pitää seuran taitokulttuuria. KoNan pelaajat saalistivat Kaakkois-Suomen piirin taitokisojen F8-E11 ikäluokissa peräti 18 kulta-, 39 hopea- ja 33 pronssimerkkiä. Palkintona Janille Kaikki Pelaa –illallinen.

 

Seuratoiminnan kehittämistuki 2014-2015
Seuratuki kasvaa ensi vuonna 5 miljoonaa euroon. Avustus on tarkoitettu urheilu- ja liikuntaseurojen perustoiminnan kehittämiseen. Seuratuen avulla vahvistetaan seuratoiminnan laatua, kehitetään ja uudistetaan perustoimintaa, sekä mahdollistetaan liikunnan harrastaminen taloudellisesti erityisesti lapsille ja nuorille.  Seuratuen jakaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Jalkapalloseurat saavat tarvittaessa sparrausta hakemuksen tekoon oman piirin toimistosta.
Haku avattiin 2.12. ja se päättyy 10.1.2014. Tarkemmat hakuohjeet, kriteerit ja lomakkeet julkaistaan ministeriön verkkosivuilla: www.minedu.fi/OPM/Liikunta/liikuntapolitiikka/avustukset/Avustukset_seuratoiminnan_kehittamiseen.html

 

Seuraohjelma.fi

Osana Palloliiton seuraohjelmaa avattiin marraskuun lopussa uusi Seuraohjelma.fi –sivusto. Sivustolta löytyy tietoa seuran johtamiseen ja kehittämiseen liittyen. Sivulla voi myös keskustella seuratoiminnasta. Seuratyö palkitsee –osiossa seuratoimijat kertovat mitä seuratyö heille antaa.

Käy tutustumassa: www.palloliitto.fi/seuraohjelma

 

Vuoden 2014 pelipassien hinnat

Pelipassien hintoihin ja vakuutusehtoihin tulee joitain muutoksia vuodelle 2014. Lisäksi käytäntöä vahinkotilanteen sattuessa on helpotettu. Tietoja muutoksista: www.palloliitto.fi/palloliitto/kauden-2014-pelipassit-ja-aon-pelipassivakuutukset

 

C-lopputurnauksille haetaan järjestäjiä

Suomen Palloliitto hakee seuroja C-lopputurnausten järjestäjiksi. Haussa on järjestäjät poikien Kai Pahlman -ja tyttöjen Laura Kalmari –lopputurnauksille. Tapahtumat järjestetään 24.-27.7.2014. Turnauksissa pelaavat C15 –ikäluokan (1999 syntyneet) joukkueet. Haku käynnistyi 1.12. ja päättyy 31.1. Järjestävät seurat päätetään ja ilmoitetaan helmikuussa.
Lisätietoja: www.palloliitto.fi/c-lopputurnausten-jarjestajahaku

 

Itellan ja Palloliiton Osoitteena Futis –seurakehityshanke
Mistä uusia pelaajia seuraan? Mistä kiihdytystä jähmettyneeseen seuratoimintaan? Laadullisesti ja määrällisesti vahva pienten lasten toiminta takaa seuran elinvoiman tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. Osoitteena Futis -juniorijalkapallon seurakehityshankkeesta nostetta seuran pienten lasten toimintaan – hae mukaan vuoden 2014 hankkeeseen!
www.palloliitto.fi/palloliitto/kaikki-pelaa-nuorisotoiminta/osoitteena-futis-seurakehityshanke

 

Simo Syrjävaara futsal -turnaus

Aikuisten harrastejoukkueiden futsalin SM -turnaus, Simo Syrjävaara Futsal Cup järjestetään 5. –7.4. Esport Arenassa. Osallistuva joukkue voi olla seura- tai harrastejoukkue. Turnauksen vastuullinen järjestäjä on Palloliiton Uudenmaan piiri yhdessä Suomen Palloliiton kanssa. Lisätietoja: www.palloliitto.fi/uutiset/uudenmaan-piiri/simo-syrjavaara-futsal-cup-2014

 

Isännän Äänet Seuraseminaarien ajankohdat 2014

31.1.-1.2. Tampereen, Satakunnan, Turun, Ahvenanmaan, Pohjois-Suomen, Vaasan ja Keski-Pohjanmaan piirien seuroille. Paikkana Tampere

7.-8.2. Helsingin ja Uudenmaan piirien seuroille. Paikkana Hyvinkää

7.-8.2. Kaakkois-Suomen, Keski-Suomen ja Itä-Suomen piirien seuroille. Paikkana Mikkeli

 

Tapahtumakalenteri
Palloliiton tapahtumakalenteri löytyy osoitteesta: www.palloliitto.fi/tapahtumakalenteri