M3 Virkiä-FC Kiisto 2-3 (1-2)

15.07.2017

Virkiä tarjosi tiukan vastuksen sarjanousua tavoittelevalle Kiistolle.

Ottelun ensimmäistä puolta tuntia hallitsi Kiisto. Johto-osumat 0-1 ja 0-2 se teki puolen tunnin pelaamisen jälkeen. Jakson lopussa Kasper Unkuri kavensi lukemat 1-2:n Arttu Happosen tarkasta syötöstä. Toista jaksoa oli pelattu vain kaksi minuuttia, Jussi Laapio tasoitti Kimmo Känsäkosken syötöstä 2-2:n. Virkiä hallitsi ottelua ja tuli tauolta hyvällä asenteella. Syöttöpeli oli nautittavaa katseltavaa ja Kiisto ei saanut peliään käyntiin. Reilun tunnin pelin jälkeen syntyi tilanne, jossa Kiiston kärkipelaaja sai pistosyötön ja Virkiän pakki Elias Hakola juoksi lähes puolesta kentästä kiistolaisen kanssa tavoitellen palloa. Ennen rangaistualuetta Hakola liukui taklaukseen ja kiistolaishyökkääjän pysäytykseen. Tilanteessa kuumimpana kävi tuomaristo, punainen kortti ja ulosajo Hakolalle. Virkiä jatkoi painostusta vajaallakin pelatessa ja vain minuutti ulosajon jälkeen Arttu Happosella oli avopaikka tehdä johtomaali, ajatteliko Arttu jo tulostaulua, laukaus aivan maalin edestä yli maalin. Kiisto teki onnenkantamoisen voittomaalin vapaapotkusta. Ottelussa Juho Kuivila teki muutamia nappipelastuksia. Ikävää ottelussa oli ankarat tuomiot etotuomarilta Virkiää kohtaan yksi punainen ja kolme keltaista korttia.